Maatalouskonekauppiaat 
arvioivat myynnin piristyvän

Rysky-päivä 
Ylivieskassa 
keräsi järjestäjien arvion mukaan 
yli 7 000 kävijää.

Rysky-päivään osallistuneiden konekauppiaiden mukaan maatalouskonekauppa tuntuu olevan piristymässä.

Myyntipäällikkö Eemeli Linna Agritekiltä sanoi kuluvan vuoden näyttävän viime vuotta valoisammalta. Hän arveli, että investointeja on todennäköisesti siirretty viime vuodelta tälle vuodelle. Erityisesti auroilla, apevaunuilla ja lietelantakoneilla on nyt kova kysyntä.

Linna huomautti, että maanviljelijöiden ja urakoitsijoiden kannattaa laskea entistäkin tarkemmin, mikä on kannattava investointi.

”Jos kone ostetaan, sillä pitää ajaa paljon ja sen pitää kestää. Myös jälleenmyyntiarvo kannattaa huomioida”, Linna sanoi.

Konekeskon myyntipäällikkö Arto Hukka arvioi, että konekaupassa mennään tällä hetkellä aika lailla viime vuoden tahtiin. Suurin ero on, että myytävien traktorien ja puimureiden koko kasvaa edelleen.

”Claasin traktorimyynnissä ollaan suunnitellussa aikataulussa. Haemme tänä vuonna 4–5 prosentin markkinaosuutta, ja kaikki senkin yli menevä otetaan tietysti mielellään vastaan.”

”Massey Fergusonin kysyntä on palannut pienen notkahduksen jälkeen entiselle tasolle”, Hukka kertoi.

Helmikuussa kaupankäynti on tuttuun tapaan piristynyt, tuotepäällikkö Tomi Korpikoski NHK-Keskuksesta kertoi.

Rysky-päivänä syntyi kaupat muun muassa Kuhnin muuttuvakammioisesta paalainkäärimestä.

Rysky on meille yksi tärkeä mittari ja panostus siihen on iso. Täällä tehdään oikeasti kauppaa.”